UUTISET
Tiedotteet

VÄESTÖHÄLYTTIMIEN TESTAUS JOKA KUUN ENSIMMÄINEN ARKIMAANANTAI 1.6.2009 ALKAEN

Väestöhälyttimet testataan jatkossa samaan aikaan eri puolilla Suomea.  Säännöllinen kokeiluajankohta on kuukauden ensimmäinen arkimaanantai klo 12.00. Ensimmäinen yhteinen kokeilu kuuluu 1.6.2009. Samana päivänä klo 11.20 kokeillaan myös television hätätiedotejärjestelmää.

Kokeiluajankohta on aiemmin vaihdellut eri pelastuslaitosten alueilla.  Käytäntöjä halutaan yhtenäistää muun muassa väestölle tiedottamisen selkeyttämiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Valtaosa pelastuslaitoksista siirtyy nyt uuteen kokeiluaikaan.

Väestöhälytinjärjestelmää pidetään yllä tositilanteiden varalta ja järjestelmän toimivuutta testataan säännöllisesti soittamalla kokeilumerkki. Kokeilumerkki on yhtämittainen tasainen hälyttimen ääni, joka kestää 7 sekuntia. Kokeilumerkki ei edellytä ihmisiltä toimenpiteitä.

Erityisesti toivotaan, että ihmiset eivät soita merkin jälkeen tiedustelusoittoja hätänumeroon 112.

Seitsemän sekuntia kestävän testimerkin lisäksi muita väestöhälyttimillä annettavia äänimerkkejä ovat yleinen vaaramerkki ja vaara ohi -merkki, joita käytetään ainoastaan tositilanteissa. Yleisellä vaaramerkillä voidaan nopeasti varoittaa ja ohjata vaara-alueella olevia ihmisiä. Merkin jälkeen tulee aina ohjeita ja tietoa hälytyksen syystä radiosta ja TV:stä.

Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina viranomaistiedote radiossa ja TV:ssä

Yleinen vaaramerkki kertoo ihmisiä uhkaavasta välittömästä vaarasta.  Se on yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan ja laskevan jakson pituudet kumpikin ovat 7 sekuntia. 

Yleisen vaaramerkin kuultuaan ihmisten tulee:

  • siirtyä heti sisätiloihin
  • sulkea ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto
  • kuunnella radiota ja noudattaa annettavia ohjeita
  • välttää puhelimen käyttöä, jotta linjat eivät tukkeutuisi alueilla, joille on annettu yksityiskohtaiset suojautumisohjeet
  • poikkeusoloissa siirtyä välittömästi suojatiloihin

Vaara ohi -merkki on ilmoitus yleistä vaaramerkkiä koskevan varoitustilan päättymisestä, kun uhka tai vaara on poistunut. Vaara ohi -merkki on yhtämittainen ja tasainen, minuutin kestävä ääni.

Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina hätätiedote, joka luetaan kaikilla radiokanavilla ja näytetään teksti-TV:iden sivulla 112 sekä televisio-ohjelmissa ruudussa juoksevana tekstinä. TV:n hätätiedotejärjestelmää testataan kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Radion hätätiedote kokeillaan vuosittain 11.2.

Lisätietoja:

Turvallisuusasiantuntija Jari Pouta, SPEK, puh. (09) 4761 1358, 040 733 0797

Tiedotuspäällikkö Veijo Kajan, Tampereen aluepelastuslaitos, puh. 040 543 0353

Pelastuslaitokset: yhteystiedot www.pelastustoimi.fi/pelastuslaitokset

www.pelastustoimi.fi/turvatietoa/yleinen-vaaramerkki/

Yleiset palotarkastukset

17.2.2010

Etelä-Savon pelastuslaitoksen toiminta vuonna 2009

13.1.2010

Tietoa kodinkoneiden tulipaloista ja vesivahingoista

17.9.2009

Väestöhälyttimien testaus joka kuun ensimmäinen arkimaanantai

27.5.2009

Avotulen tekeminen, avopoltto ja kulotus

22.4.2009
Etelä-Savon pelastuslaitos
Jääkärinkatu 16, 50130 Mikkeli
fax (015) 1943 645